Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yhdistelmäajoneuvon kärry luisui liukkaalta ajotieltä ojaan Viitasaarella: vetoauto tukki toisen kaistan

Viitasaarella Keiteleentiellä Kumpumäen ja Pahkakorven välisellä tieosuudella puutavaralastissa olleen yhdistelmäajoneuvon kärry luisui ojaan, kun ajoneuvo oli menettänyt pidon liukkaassa ylämäessä.

Vetoauto pysyi tiellä tukkien osittain toisen kaistan. Kuljetusurakoitsija oli aloittanut nostotyön valmistelut välittömästi tapahtuneen jälkeen ja nostotyö oli alkanut jo oma-aloitteisesti ennen kuin tapahtuneesta oli ehtinyt tulla yhtäkään ilmoituksia pelastuslaitokselle. Ilmoituksen hätäkeskukseen tapahtuneesta teki paikalta nostotöiden aikana ohi ajanut autoilija.

Liikenteelle tapahtuneesta ei ollut merkittävää haittaa. Pelastuslaitoksen yksikkö turvasi toimintaa paikalla nostotöiden ajan ohjaamalla liikennettä. Nostotyöt päätettiin onnistuneesti klo 11:15 aikaan.