THL: Jyväskylän koronatilasto kasvoi 15 uudella tartunnalla – maakunnan ilmaantuvuusluku on vahvasti nousussa

Suomessa on sairaalahoidossa yli 300 koronapotilasta, joista osa on tarvinnut tehohoitoakin. Timo Mustalampi
Tommi Salo

Tommi Salo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tilastoi keskiviikkona Jyväskylään 15 uutta koronavirustartuntaa.

Jyväskylän lisäksi Äänekoskella raportoitiin kolme uutta koronatapausta sekä Laukaassa ja Muuramessa kaksi. Yhden uuden tartunnan päivä oli Hankasalmella, Konnevedellä ja Viitasaarella.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä Jämsään listattiin kolme uutta tautitapausta, Virroille kaksi ja Mänttä-Vilppulaan yksi sekä Etelä-Pohjanmaalla Ähtäriin yksi uusi tartunta.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on raportoitu koronaepidemian alusta alkaen kaikkiaan 6 758 koronatartuntaa, josta Jyväskylään 4 481.

Sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku on edelleen selkeässä kasvussa. Tuorein THL:n ilmoittama lukema oli tasan 272, kun se oli tiistaina 264,1 ja maanantaina 250,6. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon ajanjaksolta 100 000 asukasta kohden.

Koko maassa THL raportoi 2 225 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on THL:n mukaan Suomessa 314 koronapotilasta, joista tehohoitoa on tarvinnut 46.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronarokotteen ensimmäisen annoksen kattavuus on 87,7 prosenttia, toisen 82,8 prosenttia ja kolmannen 10,1 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisiä annoksia on sairaanhoitopiirissä annettu yhteensä 197 093, toisia annoksia 185 593 ja kolmansia 22 550.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

Hankasalmi 155 (+1)

Joutsa 44 (0)

Jyväskylä 4 481 (+15)

Jämsä 284 (+3)

Kangasniemi 63 (0)

Kannonkoski 23 (0)

Karstula 26 (0)

Keuruu 176 (0)

Kinnula 16 (0)

Kivijärvi 14 (0)

Konnevesi 36 (+1)

Kuhmoinen 9 (0)

Kyyjärvi 12 (0)

Laukaa 677 (+2)

Luhanka alle 5

Multia 18 (0)

Muurame 187 (+2)

Mänttä-Vilppula 106 (+1)

Perho 10 (0)

Petäjävesi 83 (0)

Pihtipudas 50 (0)

Saarijärvi 218 (0)

Toivakka 32 (0)

Uurainen 112 (0)

Viitasaari 39 (+1)

Virrat 85 (+2)

Ähtäri 30 (+1)

Äänekoski 356 (+3)

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)

Kommentoi