Poliisi tutkii tapon yritystä Viitasaarella: Uhri sai teräaseesta vammoja huoltoaseman pihassa – nelikymppinen mies vangittiin

Poliisi on yhä kiinnostunut tapahtuneesta mahdollisia silminnäkijähavaintoja tehneistä. Arkistokuva. Päivi Eskelinen

Heli Paananen

Poliisi tutkii viime viikon tiistaina Viitasaarella tapahtunutta väkivaltaista yhteenottoa tapon yrityksenä. Teosta todennäköisin syin epäiltynä Keski-Suomen käräjäoikeus vangitsi keskiviikkona eteläsuomalaisen nelikymppisen miehen.

Rikoksen uhriksi joutui kolmekymppinen, hänkin ulkopaikkakuntalainen mies. Hän sai teräaseesta sairaalahoitoa vaatineita vammoja, mutta on poliisin tietojen mukaan sittemmin kotiutunut, eikä hänellä ole enää hengenvaaraa.

Tilanne tapahtui tiistaina 6. heinäkuuta iltakymmenen aikaan paikallisen huoltoaseman piha-alueella. Paikalla oli tapahtuma-aikaan enemmänkin väkeä, mutta väkivallanteko kohdistui vain yhteen mieheen, eivätkä sivulliset poliisin käsityksen mukaan olleet vaarassa. Osapuolet tunsivat toisensa entuudestaan ainakin jossakin määrin.

Poliisille tieto tapauksesta tuli viiveellä ja tutkintatoimien jälkeen epäilty otettiin kiinni Etelä-Suomessa viime viikonloppuna.

Poliisi jatkaa tapauksen esitutkintaa ja esimerkiksi teon motiivin selvittämistä. Silminnäkijöitä on jo kuulusteltu havaintojen saamiseksi, mutta poliisi on yhä kiinnostunut mahdollisista havainnoista ja tiedoista, joita voi ilmoittaa vihjepuhelimeen numeroon 0296 414 811 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.

Kommentoi