Kolme henkilöautoa jäi jumiin sohjoon Permosen jäätiellä Viitasaarella

Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Viitasaarella tarvittiin keskiviikkoiltana puoli seitsemän aikaan pelastuslaitoksen nostoapua, kun kolme henkilöautoa jumittui suhteellisen lähekkäin sohjoiselle Permosen jäätielle noin Mertosaaren kohdalla Keiteleellä.

Liikenteelle oli paikalla vielä puoli kahdeksan aikaan estettä. Nostotyön arveltiin olevan ohi noin kolmessa vartissa.

Käytännössä tie on kuitenkin päivystävän palomestarin mukaan sellaisessa kunnossa, että sen voidaan sanoa olevan melkein jo käyttökelvoton.

Kommentoi