Henkilöauto lähti luistelemaan sohjoisella tiellä ja päätyi kyljelleen ojaan Ähtärissä – myös Pihtiputaalla ja Saarijärvellä tapahtui ulosajo

Riikka Minkkinen

Riikka Minkkinen

Henkilöauto suistui tieltä ojaan ja meni kyljelleen Ähtärissä keskiviikkona iltapäivällä hieman kello neljän jälkeen.

Autossa oli kaksi ihmistä, jotka ambulanssi tarkisti ja joista kumpikaan ei loukkaantunut.

Auto oli lähtenyt luistelemaan sohjoiselta tieltä.

Tarkka onnettomuuspaikka oli Pihlajavedentiellä Ähtäristä seitsemisen kilometria Pihjalavedelle päin.

Pihtiputaalla ja Saarijärvelläkin ulosajot

Hetkeä myöhemmin iltapäivällä henkilöauto ajautui ulos tieltä ojaan myös Pihtiputaan Shellistä hieman etelän suuntaan. Hälytys tuli kello 16.45.

Kyydissä oli pelkästään kuljettaja, joka selvisi loukkaantumatta. Huononpuoleinen ajokeli vaikutti todennäköisesti päivystävän palomestarin mukaan tähänkin tapaukseen.

Henkilöauto ajautui ulos tieltä myös Saarijärven taajaman alueella illalla hieman kello kahdeksan jälkeen. Autossa oli vain kuljettaja. Hän ei loukkaantunut.

Kommentoi