Kasvihuoneiden lämmittämisessä käytettävä lämpölaitos syttyi palamaan Kinnulassa

Riikka Minkkinen

Pihapiirin kasvihuoneiden lämmittämisessä käytettävä hakkeella toimiva lämpölaitos syttyi palamaan Kinnulassa lauantain vastaisena yönä.

Hakevarastoineen noin 30–40 neliöinen lämpölaitos kärsi päivystävän palomestarin Jukka Järvisen mukaan varsin laajat vahingot.

Tuli ei päässyt leviämään ympärillä oleviin rakennuksiin. Samassa pihapiirissä sijaitsee myös omakotitalo ja vanha koulurakennus.

Paloa lähin rakennus, erillinen varastotila, oli vain muutaman metrin päässä palavasta lämpölaitoksesta. Varastotilan ulkopinnat pääsivät jo hieman savuamaan, mutta palo ei kuitenkaan ehtinyt leviämään.

Asukkaat olivat huomanneet palon, hälyttäneet apua ja siirtäneet ajoneuvoja sekä muuta tavaraa pois palon lähettyviltä.

Yksi palavan lämpölaitoksen vieressä ollut auto meni palossa käyttökelvottomaksi.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Niemenkyläntielle kello 4.38. Yksiköitä kävi paikalla kaiken kaikkiaan kymmenisen kappaletta, mutta tilanne saatiin nopeasti hallintaan ja pääsääntöisesti sammutuksessa pärjättiin neljällä yksiköllä.

Palon syttymissyyksi epäiltiin laitevikaa.

Keskustelu