Simmari vielä perjantaina auki ennen kesätaukoa - Vesiyhtiö lupaa tiedottaa huoltotöistä jatkossa paremmin

Jos mangaanisakka olisi päässyt uima-altaisiin, tiedossa olisi mittavat puhdistustyöt. Markus Kauppinen

Viitasaaren vesijohtoverkosta irtosi reilusti mangaania käyttöveteen keskiviikkona ja torstaina. Yksityistalouksissa vaikutukset olivat pieniä, mutta uimahalli Simmarissa mangaanivesi aiheutti isompia ongelmia.

Simmari jouduttiin pitämään suljettuna keskiviikkona ja torstaina, sillä näkyvää mangaania sisältävää vettä ei voitu käyttää. Ennen lauantaina alkavaa kesätaukoa Simmari saadaan avattua perjantaiksi verkostoveden puhdistuttua.

Uimahallin esimies Taito Tammelinin mukaan veden käyttökelvottomuus huomattiin onneksi ajoissa, vaikka tietoa huoltotöistä ja niiden vaikutuksista ei saatu ennakkoon vesijohtoverkosta vastaavalta Wiitaseudun Energialta.

- Mangaanivettä ei päässyt altaisiin. Uima-altaissa on suljettu, sisäinen kierto, mutta tarvittava korvausvesi lasketaan altaisiin vesijohtoverkosta.

Mangaania irtosi veteen verkoston painevaihteluiden takia. Verkkosivuillaan Wiitaseudun Energia lupaa tiedottaa jatkossa huoltotöistä aiempaa paremmin ennakkoon.

<story-element type="paragraph"> Altaiden puhdistaminen on iso urakka

Jos altaiden vesi likaantuu, on tiedossa pitkä ja kallis urakka. 800 kuutiometrin veden vaihto ja altaiden peseminen toisivat noin 10 000 euron kustannukset. Halli olisi pois käytöstä vajaan viikon.

- Kolme vuorokautta menee altaiden tyhjentämiseen ja toiset kolme vuorokautta pesemiseen ja täyttämiseen. Vähintään, Tammelin toteaa.

Tieto verkostoveden laadun muutoksista pitäisi saada uimahalleissa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta vedenkäsittelyssä osataan varautua tarvittaviin toimenpiteisiin.

- On ymmärrettävää, että verkossa on erilaisia huoltotöitä. Me kuitenkin tarvitsemme niistä tiedon etukäteen.

Vettä tarvitaan uimahallissa myös muualla kuin altaissa ja suihkussa. Tarvittaviin pesutöihin käytettiin vettä altaista, sillä mangaanipitoista vettä ei voi käyttää pesemiseen. Likaantumisen lisäksi mangaanivedellä pestyistä pinnoista tulee liukkaita.

- Uimahallissa paikat on pidettävä erityisen puhtaana, ettei tule hygieniaongelmia.

Mangaani teettää Simmarissa töitä, vaikka sitä ei päässyt altaisiin.

- Mangaani tukkii sihdit ja suodattimet, jotka on puhdistettava, Taito Tammelin kertoo.

Keskustelu