Merja Uusi-Maahi on Viitasaaren Wilma

Viitasaaren Wilma numero 13 on Merja Uusi-Maahi. Jyri Salonen

Jyri Salonen

Wilma-Markkinoiden yhteydessä valittiin järjestyksessään 13:s Viitasaaren Wilma-henkilö, Merja Uusi-Maahi. Hän on paljasjalkainen viitasaarelainen ja aktiivinen yhdistystoimija. Palkintoperusteluissa todetaan, että Uusi-Maahi on omalla toiminnallaan ollut edistämässä ja kehittämässä fyysisesti liikuntarajoitteisten ja toimintakyvyltään erilaisten henkilöiden mahdollisuuksia osallistua, liikkua ja elää täysipainoisesti.

- Kun kuulin ensimmäisen kerran, että minua ehdotetaan palkinnonsaajaksi, niin aiempien Wilma-henkilöiden mittavat ansiot vähän hirvittivät, Uusi-Maahi veistelee.

Hänen toimintansa on ulottunut Viitasaaren lisäksi myös maakunnan ja valtakunnan tasolle erinäisten vammais- ja invalidijärjestöjen tehtävissä. Järjestöihin kuuluvat muun muassa Viitasaaren vammaisneuvosto, Keski-Suomen MS-yhdistys ja Keski-Suomen neuroyhdistys. Uusi-Maahi on itse pyörätuolissa neurologisen sairauden vuoksi.

- Ne ovat sellaisia pieniä asioita missä ole vaikuttanut. Olen tehnyt ilmoituksia pyörätuolin kannalta huonoista kulkureiteistä. Ja Simmarin suunnittelussa olin mukana, Uusi-Maahi kertoo.

Hänen ansiosta Viitasaarella on järjestetty myös erilaisia erityisliikuntatapahtumia.

Wilma-henkilön valinnasta vastaavaa Lions Club Viitasaari Porthanin Wilmatoimikunta. Wilma-henkilö osallistuu Wilma-vuotensa aikana erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Keskustelu