Henkilöauton kuljettaja menehtyi kolarissa Nelostiellä – tilanne Viitasaaren ja Pihtiputaan välillä päättynyt

Riku Porvari

Yksi ihminen menehtyi Nelostiellä maanantai-iltana kello 17:n jälkeen tapahtuneessa henkilöauton ja raskaan ajoneuvoyhdistelmän kolarissa.

Onnettomuuspaikka oli arviolta 14 kilometriä Viitasaarelta pohjoiseen. Tarkempi sijainti oli noin kaksi kilometriä Kokkolantien risteyksestä kohti Pihtipudasta.

Sisä-Suomen poliisilaitos kertoi henkilöauton olleen matkalla etelään ja ajautuneen tuntemattomasta syystä oikea kylki edellä rekan keulaan. Pelastuslaitoksen mukaan tie onnettomuuspaikalla oli liukas.

– Rekkakuski kertoi ajaneensa noin 70–75 kilometriä tunnissa henkilöauton luisuessa rekan eteen, sanoi päivystävä palomestari Henri Vänni.

Liikenne tieosuudella oli yli tunnin poikki, kunnes toinen ajokaista avattiin liikenteelle. Pelastustyöt paikalla kestivät kokonaisuudessaan yli neljä tuntia.

Uutista päivitetty kello 21:48: Tilanne onnettomuuspaikalla on päättynyt.

Keskustelu